Hyppää sisältöön

Etusivu Kassa kan­nat­taa jo nuorena

Kassa kan­nat­taa jo nuorena

Aiheet

  • Ansioturva
  • Opiskelu

Opiskelijalle ja nuorelle on paljon hyötyä työttömyyskassan jäsenyydestä. Kassajäsenyyttä kannattaa miettiä heti, kun aloittaa ensimmäiset kesä- tai osa-aikatyöt. 

YTK Työttömyyskassan jäsenenä voit saada ansiosidonnaista päivärahaa, jos jäät työttömäksi tai sinut lomautetaan. Käytännössä saat kassajäsenenä enemmän rahaa työttömänä tai lomautettuna kuin silloin, jos et kuulu työttömyyskassaan.  

Ansiosidonnaista päivärahaa voi saada jokainen 18 vuotta täyttänyt, joka kuuluu työttömyyskassaan ja täyttää päivärahan saamisen ehdot, kuten työssäoloehdon.  

Kassan maksaman päivärahan määrä riippuu palkasta, jota sait ennen työttömyyttä tai lomautusta. Keskimäärin se on yli kaksi kertaa suurempi kuin Kelan maksama peruspäiväraha tai työmarkkinatuki.  

Työttömyyskassaan ei voi liittyä työttömänä. Siksi sinun on tärkeää ennakoida ja liittyä, kun olet palkkatyössä.    

Kerrytät työssä­olo­ehtoa jo kesä- tai osa-aika­työssä 

Kaikki palkkatyö – siis myös kesätyöt ja osa-aikaiset työt – kerryttävät työssäoloehtoa, jonka täyttyminen on edellytys ansiosidonnaiselle päivärahalle. Kesä- tai osa-aikatöissä kerrytät työssäoloehtoa samoilla edellytyksillä kuin muussakin palkkatyössä.   

Työssäoloehto täyttyy, kun keräät vähintään 12 työssäoloehtokuukautta työttömyyttä edeltävän 28 kuukauden aikana. Voit kerätä 12 kuukautta kasaan pätkissä, esimerkiksi kesä- tai osa-aikatöiden avulla. Työssäoloehtoa ei siis tarvitse kerätä yhdessä jaksossa tai yksittäisen työsuhteen aikana.   

Jokainen kalenterikuukausi, jonka aikana sinulle on maksettu vähintään 930 euroa palkkaa, kerryttää työssäoloehtoosi yhden kuukauden. Työssäoloehtoosi kertyy yksi kuukausi myös kahdesta erillisestä kalenterikuukaudesta, joiden kummankin aikana sinulle on maksettu vähintään 465 euroa palkkaa.  

Lisäksi palkkasi on oltava alan työehtosopimuksen mukainen. Tarkista siis, että työsopimukseesi on kirjattu, mitä työehtosopimusta työsuhteessasi noudatetaan.   

Muista nämä:

  • Liity YTK Työttömyyskassan heti ensimmäisenä työpäivänä.  
  • Työssäoloehtoosi kertyy yksi kuukausi jokaisesta kalenterikuukaudesta, jonka aikana sinulle on maksettu palkkaa vähintään 930 euroa. 
  • Työssäoloehtoosi kertyy yksi kuukausi myös kahdesta erillisestä kalenterikuukaudesta, joiden kummankin aikana sinulle on maksettu palkkaa vähintään 465 euroa. 
  • Työssäoloehto täyttyy, kun olet kerännyt vähintään 12 työssäoloehtokuukautta työttömyyttä edeltävän 28 kuukauden aikana. Työssäoloehtoa ei tarvitse täyttää yhtäjaksoisesti. Siksi kesä- ja osa-aikatyöstä on sinulle paljon hyötyä. Tärkeintä on muistaa pitää jäsenyys työttömyyskassassa voimassa, vaikka välillä opiskelisit päätoimisesti.  

Opiskelulla voit pidentää tarkastelu­jaksoa reilusti 

Tavallisesti työssäoloehto on kerättävä 28 kuukauden tarkastelujakson aikana, mutta päätoimiset opinnot pidentävät tarkastelujaksoa jopa seitsemällä vuodella. Opiskeluaikaa ei siis lasketa mukaan 28 kuukauden tarkastelujaksoon. Myös ase- ja siviilipalvelusaika pidentävät työssäoloehdon tarkastelujaksoa. Lue lisää.

Voiko opiskelija saada työttömyys­etuutta?

Et voi saada työttömyysetuutta ja opintukea samanaikaisesti. Päätoimisten opintojen ensisijainen tukimuoto on opintotuki ja työttömyysetuutta voi yleensä saada vasta päätoimisten opintojen päätyttyä.  

Esimerkiksi tällaisissa tilanteissa voit saada ansiosidonnaista päivärahaa, kunhan olet ehtinyt kerryttää työssäoloehtosi:  

  • Et jatka opiskeluja toisen asteen jälkeen, vaan siirryt työelämään, mutta jäätkin myöhemmin työttömäksi tai tulet lomautetuksi.  
  • Teet opiskeluvuosien aikana kesätöitä, muttet löydäkään työtä heti valmistumisesi jälkeen.  
  • Teet kesätöitä ja osa-aikaisia töitä ennen varusmiespalvelusta, muttet varusmiespalvelun jälkeen löydä työpaikkaa. 

Liittymällä myös YTK Työelämään hyödyt eniten 

Voit täydentää YTK:n kassajäsenyyttäsi liittymällä myös YTK Työelämä ry:n jäseneksi. Vain 24 euron lisävuosimaksulla saat muun muassa

  • juristin apua työsuhteesi kysymyksiin 
  • valmennusta työnhakuun 
  • tapaturmavakuutuksen vapaa-ajalle 
  • tuhansia koulutuksia sisältävän verkkokoulutuskirjaston 
  • monipuolisia hyvinvointi-, hotelli- ja liikuntaetuja 

YTK Opiskelijat – aina valmiimpana kohti työelämää!

Jos et ole vielä työelämässä, sinun kannattaa tutustua YTK Työelämän opiskelijajäsenyyteen. Vain 12 euron vuosimaksulla saat liudan erinomaisia etuja ja palveluja! Voit liittyä opiskelijajäseneksi vaikka heti opintojen alkaessa, mutta muista, että opiskelijajäsenyyteen ei kuulu työttömyyskassan jäsenyyttä. Kun aloitat kesä- tai osa-aikatyöt, kannattaa liittyä myös työttömyyskassan jäseneksi. Tutustu YTK Työelämän opiskelijajäsenyyteen!

Päivitetty viimeksi 3.9.2024