Hyppää sisältöön

Etusivu Uuden ajan työnhaku – Tekoälyä työnhaun tueksi

Uuden ajan työnhaku – Tekoälyä työnhaun tueksi

Aiheet

  • Ansioturva
  • Jäsenyys
  • Työnhaku
  • Työttömyys
  • YTK

Työnhaku on kovaa työtä. Kun toivoimme työttömyyskassoille mahdollisuutta auttaa jäseniään työllistymisessä, oli meillä jo mielessä, että työnhaku pitää ajatella uusiksi. Heti lakimuutoksen jälkeen lähdimme ensimmäisenä kokeilemaan uudenlaista ratkaisua, jossa testasimme tekoälyn hyödyntämistä työnhaun tukena. Kokeilu oli onnistunut. Olemme entistä varmempia siitä, että on mahdollista yhdistää työnhaku ja ansiopäivärahan hakeminen tuloksellisella tavalla.

Teimme kokeilun Sitran SitraLab6-ohjelman puitteissa yhteistyössä suomalaisen Headai Oy:n kanssa. Erittäin merkittävä rooli oli jälleen kerran myös jäsenillämme, jotka suurin joukoin osallistuivat kokeiluumme.

Kokeilun tulokset olivat lupaavia. Luotamme ja uskomme siihen, että tekoälyyn perustuva työpaikkailmoitusten kohdentaminen hakijoiden osaamisen ja toiveiden mukaan on toteutettavissa ja se tulee lyhentämään työttömyysjaksoja sekä parantamaan työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaantoa.

Työnhaun haasteet ja mahdollisuudet

Työnhaku voi usein tuntua monimutkaiselta ja lannistavalta. Me haluamme mullistaa tämän kokemuksen. Tavoitteemme on, että työnhakija, joka hakee ansiopäivärahaa, saa samalla suoraan työpaikkailmoituksia, jotka vastaavat hänen osaamistaan ja toiveitaan.

Tämä on merkittävä parannus perinteiseen työnhakuun verrattuna, jossa työpaikkoja täytyy etsiä monista eri lähteistä, eikä hakija välttämättä huomaa kaikkia avoimia työpaikkoja. Ratkaisumme siis säästää aikaa ja vähentää turhaa ja päällekkäistä työtä työnhaussa.

Kokeilun tulokset ja oppimiskokemukset

Kokeiluumme osallistui kesän 2024 aikana yli 1300 vapaaehtoista. Vaikka ratkaisu oli vasta kokeiluvaiheessa, tulokset olivat rohkaisevia: 20 prosenttia osallistujista kertoi hakevansa heille kohdennettua työpaikkaa, ja 10 prosenttia piti kohdennettuja työpaikkoja erinomaisina.

Erityisen tärkeäksi osoittautui hakijoiden osaamistietojen laatu. Jotta tekoäly voi kohdentaa työpaikat oikein, hakijoiden tulee kuvata osaamisensa ja toiveensa mahdollisimman tarkasti. Ehdimme jo kokeilussa testaamaan erilaisia tapoja parantaa tämän datan laatua.

Kaikille ei sopivia paikkoja löytynyt. Tyypillisin syy oli se, että osaamista ja toiveita vastaavia työpaikkoja ei työnhakualueella ollut. Kokeilussa lähetimme kaikille vastaajille myös huonommin sopivat tulokset, koska emme halunneet vielä kokeilussa rajoittaa kohdentamista. Tärkein syy tähän oli se, että halusimme palautetta myös kohdentamisesta, joka ei ollut osuva. Tämän tiedon avulla voimme kehittää ratkaisua eteenpäin.

Tekoälyä

Käytimme kokeilussa suomalaisen Headai Oy:n kehittämää teknologista ratkaisua. Ratkaisu perustuu Headain omaan kielimalliin, joka käsittelee luonnollista kieltä matemaattisena yhtälönä neurolaskennan keinoin. Algoritmi tunnistaa osaamisen liittyviä avainsanoja. Hakemusta ja työpaikkailmoitusta verrataan keskenään ja yhteensopivuudelle lasketaan lukuarvo.

Headain tekoälyratkaisulla oli muutamia meidän käyttötapaustamme tukevia ominaisuuksia. Erittäin tärkeä ominaisuus on se, että mallin opetus ei käytä sille syötettyä dataa. Käytetty tekoäly ei siis opi analysoimastaan datasta. Tämä on tietosuojan kannalta oleellista. Lisäksi datassa mahdollisesti olevat vinoumat eivät vääristä itse mallia.

Toinen tärkeä ominaisuus on se, että käytetty malli ei ollut generatiivinen. Malli ei siis luo uutta sisältöä. Tämä varmistaa sen, että tulokset ovat aina toistettavissa sekä paremmin valvottavissa.

Tulevaisuuden suunta

Tavoitteemme on tuoda palvelu kaikkien sen jäsenten saataville. Kokeilun pohjalta on nyt suunnittelupöydällä tuotantoversio, joka tulee palvelemaan työnhakijoita entistä paremmin. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden nopeuttaa työllistymistä, mikä hyödyttää niin työnhakijoita, työnantajia kuin yhteiskuntaakin. Tavoitteemme on saada tuotantoversio käyttöön ensi vuoden aikana.

Tulevaisuuden työnhaku näyttää valoisalta, ja me aiomme olla tämän kehityksen eturintamassa. Uskomme, että tekoälyn avulla työn ja työnhakijan kohtaaminen muuttuu tehokkaammaksi, inhimillisemmäksi ja vähemmän kuormittavaksi.