Hyppää sisältöön

Kun haet ansiopäivärahaa, laskemme ansiopäivärahan määrän työttömyyttä tai lomautusta edeltävistä ansiotuloistasi. Ansiopäivärahan määrä perustuu siis ennen työttömyyttä maksettuihin palkkoihin.

Otamme huomioon ansiotulot työssäoloehdon täyttävältä jaksolta. Näistä tuloista laskemme ansiopäivärahan perusteena olevan palkkasi. Tämä ei täysin vastaa kuukausipalkkaasi, koska kaikkia palkaneriä ei huomioida, palkasta tehdään lakisääteinen vähennys. Lisäksi päivärahan perusteena oleva palkka lasketaan päiväpalkkana.

Lakisääteinen vähennys

Lain mukaan päivärahan perusteena olevaa palkkaa laskettaessa palkasta tai vuositulon työtulo-osuudesta vähennetään 60 prosenttia sairausvakuutuslaissa tarkoitetun sairausvakuutuksen päivärahamaksun, työntekijän eläkelaissa tarkoitetun työntekijän työeläkevakuutusmaksun ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa tarkoitetun palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun yhteismäärästä, josta on vähennetty 2,68 prosenttiyksikköä.

Vuonna 2024 lakisääteisen vähennyksen määrä on 3,76 %.

Ansiopäivärahan perusteena olevasta palkasta laskemme ansiopäivärahan määrän.

Keskimäärin maksamamme täysi ansiopäiväraha on noin 80 € päivässä. Tällaisen ansiopäivärahan saa noin 3000 euron kuukausipalkalla.

Voit arvioida oman ansiopäivärahasi määrää käyttämällä laskuriamme.

Kun maksamme sinulle ansiopäivärahaa, otamme sen määrässä huomioon mahdolliset ansiotulot osa-aikaisesta työskentelystä. Myös muut sinulle maksettavat sosiaalietuudet voivat vähentää ansiopäivärahasi määrää. Ennen maksua teemme ennakonpidätyksen eli maksamme ansiopäivärahasta verot verottajalle.

Maksamme ansiopäivärahaa enintään viideltä päivältä kalenteriviikon aikana. Maksettavaan ansiopäivärahan määrän voi siis vaikuttaa myös se, kuinka monelta päivältä voimme maksaa.

Ansiopäivärahan määrä alenee työttömyyden pitkittyessä, jos olet porrastuksen piirissä.

Koko työttömyyden ajalta sinulle maksamamme ansiopäivärahan määrä riippuu työttömyyden pituudesta.

Ansiopäivärahalla on enimmäiskesto.

Jos työttömyytesi pitkittyy, on mahdollista, että ansiopäivärahan enimmäiskesto tulee täyteen. Sen jälkeen voimme maksaa sinulle ansiopäivärahaa vasta, kun olet täyttänyt työssäoloehdon uudelleen.


Ansiopäivärahan määrän laskeminen

Ansiopäivärahan määrä muodostuu perusosasta sekä ansio-osasta. Perusosa on yhtä suuri kuin Kelan maksama peruspäiväraha eli 37,21 €

Laskemme ansio-osan suuruuden ansiotulosi perusteella laissa määriteltyjen sääntöjen avulla.

Ensiksi huomioimme saamasi ansiotulot työssäoloehdon täyttävältä jaksolta. Sen jälkeen otamme ansioista pois tulot, joiden ei katsota olevan osa vakiintunutta palkkaa. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi lomarahat ja lomakorvaukset. Tämän jälkeen teemme ansiotuloihin vielä lakisääteisen vähennyksen.

Jäljelle jää päivärahan perusteena oleva palkka työssäoloehdon täyttävältä jaksolta. Kun jaamme tämän palkkasumman työssäoloehdon täyttävällä jaksolla olevien laskennallisten työpäivien lukumäärällä, saamme päiväpalkan. Päiväpalkan avulla voimme laskea ansio-osan suuruuden.

Ansio-osa on 45 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta.

Korotettu ansio-osa

Voimme maksaa sinulle korotettua ansio-osaa työllistymissuunnitelmassa sovittujen työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Voimme maksaa edellä mainittua korotettua ansio-osaa myös sovittujen palvelujen väliseltä ajalta, jos näiden palvelujen välinen aika on enintään seitsemän kalenteripäivää.

Voimme maksaa sinulle korotettua ansio-osaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta yhteensä enintään 200 päivältä. Voimme aloittaa korotetun ansio-osan maksamisen alusta, kun olet täyttänyt uudelleen työssäoloehdon.

Korotettu ansio-osa on 55 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta.

Hallitus on esittänyt, että korotusosista luovutaan 1.1.2025

Taitekohta

Pääsäännön mukana ansio-osa on 45 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Kun palkka kuukaudessa on suurempi kuin 95-kertainen perusosa, ansio-osa on tämän rajan ylittävältä päiväpalkan osalta 20 prosenttia. 

95-kertainen perusosa on 3 534,95 €. Tähän taitekohdaksi nimettyyn summaan saakka ansio-osa on 45 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Taitekohdan jälkeen ansio-osa on 20 prosenttia taitekohdan ylittävästä päiväpalkasta.

Kun maksamme korotettua ansio-osaa, on ansio-osa taitekohdan ylittävän päiväpalkan osalta 25 prosenttia.

Vuositulo

Jos työsi ja siitä saatava ansiotulo on kausiluonteista, käytämme päivärahan perusteena olevana palkkana vuosituloa.

Työ ja siitä saatava ansiotulo on kausiluonteista, jos työtä luonnonolosuhteiden vuoksi tai muusta vastaavasta syystä voidaan tehdä vain tiettyyn aikaan vuodesta ja jos työmäärä ja työstä saatu palkkatulo ovat tästä syystä huomattavasti tavanomaista suuremmat.

Tällaisessa vuositulomäärittelyssä otamme huomioon määrittelyjaksolla saamasi ansiotulot sekä myös kaiken muun palkkaan rinnastettavan henkilökohtaisen tulosi. Vuositulomäärittelyssä emme siis vähennä esi­merkiksi lomarahaa, lomaltapaluurahaa tai vuosilomakorvausta, jotka muuten säännönmukaisesti vähennetään vakiintuneeseen palkkaan perustuvassa palkanmäärittelyssä.

Emme huomioi vuositulomäärittelyssä pelkästään ansiotuloja, vaan otamme siinä huomioon myös joitain sosiaalietuuksia, ansionmenetyskorvauksia ja muita tukia. Valtioneuvoston asetuksessa on lueteltu tyhjentävästi ne etuudet, jotka otetaan huomioon vuositulomäärittelyssä. Otamme nämä etuudet huomioon vain siltä osin, kun ne ovat ve­rollisia.

Vuositulomäärittely tapahtuu siten, että otamme huomioon työttömyyttä välittömästi edeltäneisiin 12 kuukauteen maksuperusteisesti kohdistuvat tulot. Vuositulon kuukautta kohti lasketun määrän saamme jakamalla vuositulon luvulla 12 ja päiväpalkan saamme jakamalla kuukau­situlon luvulla 21,5.

Vuositulomäärittely ja sosiaalietuudet

Vuositulomäärittelyssä huomioimme ansiotulon lisäksi myös seuraavat sosiaalietuudet

  • työttömyysturvalain mukainen työttömyysetuus
  • vuorotteluvapaalain mukainen vuorottelukorvaus
  • sairausvakuutuslain mukainen päiväraha sekä äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainraha
  • vakuutuskassalain mukaisen sairauskassan sairauden johdosta maksama etuus
  • Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun laissa tai työntekijän eläkelaissa tarkoitettujen työeläkelakien mukainen kuntoutusraha
  • tapaturmavakuutuslain mukainen päiväraha ja tapaturmaeläke, joiden maksaminen on päättynyt
  • liikennevakuutuslain mukainen päiväraha, ansionmenetyskorvaus ja työkyvyttömyyseläke, joiden maksaminen on päättynyt
  • sotilasvammalain mukainen päiväraha
  • työntekijän eläkelaissa tarkoitettujen työeläkelakien mukainen työkyvyttömyyseläke, jonka maksaminen on päättynyt
  • aikuiskoulutustuesta annetun lain mukainen aikuiskoulutustuki

Esimerkkejä ansiopäivärahan määrästä

Ennakonpidätyksenalainen palkka työssäoloehdon täyttävällä jaksolla on 18 750 €. Jaksolla on 130 työpäivää ja ansioihin sisältyy lomakorvaus 2 500 €.

Ensin vähennämme palkasta (18 750 €) lomakorvauksen (2 500 €). Jäljelle jää 16 250 €.

Tämän jälkeen teemme lakisääteisen vähennyksen (3,76 %), jolloin summaksi jää 15 639 €.

Tämän summan jaamme jaksoon sisältyvillä työpäivillä (130p). Näin saamme päiväpalkan, joka on 120,30 €/p.

Päiväpalkasta (120,30 €/p) vähennämme perusosan (37,21 €/p). Erotuksen (83,09 €/p) kerromme 45 prosentilla, jolloin saamme ansio-osaksi 37,39 €/p.

Kun lisäämme perusosaan (37,21 €/p) ansio-osan (37,39 €/p), saamme ansiopäivärahan suuruudeksi 74,60 €/p.

18 750,00 € – 2 500,00 € = 16 250,00 €

16 250,00 € x (1 – 3,76 %) = 15 639 €

15 639 € ÷ 130 p = 120,30 €/p

120,30 €/p – 37,21 €/p = 83,09 €/p

83,09 €/p x 0,45 = 37,39 €/p

37,21 €/p + 37,39 €/p = 74,60 €/p

Ennakonpidätyksenalainen palkka työssäoloehdon täyttävällä jaksolla on 18 750 €. Jaksolla on 130 työpäivää ja ansioihin sisältyy lomakorvaus 2 500 €.

Osallistut työllistymissuunnitelmassa sovittuun TE-palveluun, jonka ajalta voimme maksaa korotettua ansio-osaa enintään 200 päivää.

Ensin vähennämme palkasta (18 750 €) lomakorvauksen (2 500 €). Jäljelle jää 16 250 €.

Tämän jälkeen teemme lakisääteisen vähennyksen (3,76 %), jolloin summaksi jää 15 639 €.

Tämän summan jaamme jaksoon sisältyvillä työpäivillä (130p). Näin saamme päiväpalkan, joka on 120,30 €/p.

Päiväpalkasta (120,30 €/p) vähennämme perusosan (37,21 €/p). Erotuksen (83,09 €/p) kerromme 55 prosentilla (korotettu), jolloin saamme korotetuksi ansio-osaksi 45,70 €/p.

Kun lisäämme perusosaan (37,21 €/p) ansio-osan (45,70€/p), saamme korotetun ansiopäivärahan suuruudeksi 82,91 €/p.

18 750,00 € – 2 500,00 € = 16 250,00 €

16 250,00 € x (1 – 3,76 %) = 15 639 €

15 639 € ÷ 130 p = 120,30 €/p

120,30 €/p – 37,21 €/p = 83,09 €/p

83,09 €/p x 0,55 = 45,70 €/p

37,21 €/p + 45,70 €/p = 82,91 €/p

Ennakonpidätyksenalainen palkka työssäoloehdon täyttävällä jaksolla on 28 125 €. Jaksolla on 130 työpäivää ja ansioihin sisältyy lomakorvaus 3 750.

Ensin vähennämme palkasta (28 125 €) lomakorvauksen (3 750 €). Jäljelle jää 24 375 €.

Tämän jälkeen teemme lakisääteisen vähennyksen (3,76 %), jolloin summaksi jää 23 458,5 €.

Tämän summan jaamme jaksoon sisältyvillä työpäivillä (130 p). Näin saamme päiväpalkan, joka on 180,45 €/p.

Ensin laskemme ansio-osan taitekohtaan (3 534,95 €) saakka. Taitekohdan päiväpalkasta (3 534,95 € / 21,5 p = 164,42 €/p) vähennämme perusosan (37,21 €/p) . Kerromme erotuksen (127,21 €/p) 45 prosentilla, jolloin saamme taitekohdan alittavan ansio-osan suuruudeksi 57,24 €/p.

Taitekohdan ylittävän palkan osuudesta laskemme ansio-osan vähentämällä päiväpalkasta (180,45 €/p) taitekohdan päiväpalkan (164,42 €/p). Erotuksen (16,03 €/p) kerromme 20 prosentilla. Ansio-osan taitekohdan ylittävä osa on siten 3,20 €/p.

Ansiopäivärahan määrän saamme laskemalla yhteen perusosan (37,21 €/p), taitekohdan alittavan ansio-osan (57,24 €/p) sekä taitekohdan ylittävän ansio-osan (3,20 €/p). Näin saamme ansiopäivärahan suuruudeksi tässä esimerkissä 97,65 €/p.

28 125,00 € – 3 750,00 € = 24 375,00 €
24 375,00 € x (1 – 3,76 %) = 23 458,5 €
23 329,31 € ÷ 130 p =180,45 €/p

164,42 €/p – 37,21 €/p = 127,21 €/p
127,21 €/p x 45 % = 57,24 €/p

180,45 €/p – 164,42 €/p = 16,03 €/p
16,03 €/p x 20 % = 3,20 €/p

37,21 €/p + 57,24 €/p + 3,20 €/p = 97,65 €/p

Vuosityötulo on 20 000 € ja muuta huomioon otettavaa tuloa on 5 000 €.

Ensiksi teemme ansiotuloista lakisääteisen vähennyksen. Tämän jälkeen laskemme yhteen vähennetyn ansiotulon ja muut huomioon otettavat tulot. Summan jaamme 12:sta ja edelleen 21,5:llä. Näin saamme päiväpalkan, jonka avulla ansio-osan suuruuden ja edelleen ansiopäivärahan suuruuden.

20 000 € x (1 – 3,76 %) = 19 248 €
19 248 € + 5 000 € =  24 248 €
24 248 € ÷ 12 = 2 020,67 €
2 020,67 € / 21,5 p = 93,98 €/p

93,98 €/p – 37,21 €/p = 56,77 €/p
56,77 €/p x 45 % = 25,55 €/p
37,21 €/p + 25,55 €/p = 62,76 €/p

Porrastaminen

Ansiopäivärahan määrä alenee 80 prosenttiin täydestä ansiopäivärahasta sen jälkeen, kun olemme maksaneet sinulle ansiopäivärahaa 40 päivältä.

Ansiopäivärahan määrä alenee 75 prosenttiin täydestä ansiopäivärahasta sen jälkeen, kun olemme maksaneet sinulle ansiopäivärahaa 170 päivältä.

Lue lisää porrastuksesta.

Ansiopäivärahan määrän uudelleen laskeminen

Kun ansiopäivärahaoikeuden alkamisen jälkeen täytät työssäoloehdon uudelleen, alkaa enimmäisaika alusta ja samalla laskemme ansiopäivärahan perusteena oleva palkan uudelleen. Jos palkka on eri, muuttuu myös ansiopäivärahan määrä.

Jos täytät työssäoloehdon ennen enimmäisajan täyttymistä, on uusi ansiopäivärahasi aina vähintään 80 prosenttia sinulle aikaisemmin maksetusta ansiopäivärahasta. Vertailu tehdään täysimääräiseen ansiopäivärahaan.


Tulot, jotka huomioimme, kun laskemme ansiopäivärahasi määrää

Kun laskemme ansiopäivärahasi suuruuden, otamme huomioon seuraavat ansiotulot

  • vuosiloma-ajan palkka, irtisanomisajan palkka ja muu työstä maksettava peruspalkka
  • iltatyölisä, vuorotyölisä, henkilö- ja tehtäväkohtainen lisä, olosuhdelisä, lauantai- ja sunnuntaityölisä, yötyökorotus, ylityökorvaus, urakkapohja ja arkipyhäkorvaus ja muut vastaavat palkanlisät ja korvaukset
  • palkkaan rinnastettava palkkio
  • varallaolo- ja päivystyskorvaus
  • tulokseen perustuva palkka kuten provisio, bonus ja tantiemi
  • verollinen luontois- tai henkilökuntaetuus
  • verollinen kustannusten korvaus
  • työnantajan maksama säästöhenkivakuutuksen vakuutusmaksu
  • työnantajan maksama yksilöllisen vapaaehtoisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksu siltä osin, kuin se on verollinen
  • luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tehtävän perusteella maksettu palkkio sekä työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain mukaisen yhteistoiminnan perusteella maksettu palkkio
  • palkkaturvana maksettava palkka, josta ei ole tehty palkkaturvalain mukaista vähennystä, siltä osin kun se olisi työnantajan maksamana ansiopäivärahan perusteena huomioon otettavaa ansiotuloa 
  • palveluraha
  • työstä maksettava vastike, joka on sovittu osaksi tai kokonaan hyvitettäväksi vakuutuskassalaissa tarkoitetun sairauskassan maksamalla päivärahalla, jota työntekijä saa laissa säädetyn tai työehto- tai muussa sopimuksessa sovitun palkan sijasta
  • työstä maksettava vastike, joka on sovittu osaksi tai kokonaan hyvitettäväksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukaisella yksityisen hoidon tuella tai vastaavalla muulla valtion tai kunnan maksamalla tuella
  • tuloverolaissa tarkoitettu työpanokseen perustuva osinko
  • muu edellä mainittuihin rinnastettava tulo

Tulot, joita emme huomioi, kun laskemme ansiopäivärahasi määrää

Kun laskemme ansiopäivärahasi suuruuden, emme ota huomioon seuraavia tuloja

  • lomaraha, lomaltapaluuraha ja lomakorvaus
  • työttömyysturvalaissa tarkoitettu työnantajan maksama taloudellinen etuus, joka jaksotetaan henkilön vakiintuneen palkan perusteella
  • työnantajan antama rahalahja
  • veroton luontois- ja henkilökuntaetuus
  • veroton kustannusten korvaus
  • yksilöllisen vapaaehtoisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksu verottomalta osin
  • työsuhdelainan korkoetu
  • odotusajan palkka
  • vahingonkorvaus
  • stipendit ja apurahat
  • henkilöstörahastolta saatu tulo
  • voitonjakoerä
  • palkkaturvana maksettu palkka siltä osin kun se ei työnantajan maksamana olisi ansiopäivärahan perusteena huomioon otettavaa tuloa
  • työpaikan sairauskassan lisäetuudet
  • luottamustoimesta maksettu luottamustoimipalkkio
  • immateriaalioikeuteen perustuva korvaus
  • osakeoptio, ellei työsuhdeoptiolla merkittävän osakkeen sovittu merkintähinta olennaisesti alita osakkeen käypää arvoa työsuhdeoption antamishetkellä ja tällaista työsuhdeoptiota käytetä vuoden kuluessa työsuhdeoption antamisesta, tai ellei kyse ole sellaisesta palkkiosta, jota maksetaan vastikkeena työstä
  • osinkotulo
  • työsuhteeseen perustuva osakeanti
  • peitelty osinko
  • irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus
  • työaikapankista nostettu rahakorvaus ja palkkaturvana maksettu työaikapankin rahakorvaus
  • työaikapankissa oleva säästö
  • palkkio, joka annetaan työnantajayhtiön tai sen kanssa samaan konserniin tai muuhun vastaavaan taloudelliseen yhteenliittymään kuuluvan yhtiön viranomaisen valvonnan alaisella säännellyllä markkinalla tai viranomaisen valvonnan alaisessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä noteerattuina osakkeina, sijoitustalletuksena tai muulla vastaavalla tavalla taikka osakkeiden sijasta osin tai kokonaan rahana, jos tällaisen palkkiona saatavan edun arvo riippuu kyseisten osakkeiden arvon kehityksestä vähintään vuoden ajan palkkion lupaamisen ja antamisen välisenä aikana
  • muu edellä mainittuihin rinnastettava tulo