Hyppää sisältöön

Muutosturva on tarkoitettu tukemaan irtisanottujen 55 vuotta täyttäneiden työllistymistä. Muutosturvaan kuuluu muutosturvaraha sekä muutosturvakoulutus.

Työvoimaviranomaisen tehtävä on selvittää muutosturvan yleiset edellytykset ja antaa niistä meille lausunto. Me neuvomme muutosturvarahan hakemisesta, annamme siitä päätöksen ja maksamme sen sinulle.

Muutosturvaraha ei vähennä ansiopäivärahaa, eikä se ole este ansiopäivärahan maksamiselle.

Muutosturva

  • Muutosturvarahan maksaa työttömyyskassa tai Kela. Muutosturvakoulutuksen hankkii ja järjestää työvoimaviranomainen. 
  • Muutosturvarahaa haetaan siitä työttömyyskassasta, jossa olet ollut jäsenenä irtisanomispäivänä. Jos et ole työttömyyskassan jäsen, hae muutosturvaraha Kelasta.
  • Muutosturvaraha vastaa keskimäärin yhden kuukauden palkkaa. Raha on pienempi, jos sinulla on tarkastelujaksolla ollut palkattomia poissaoloja.
  • Muutosturvakoulutus sen sijaan vastaa enintään kahden kuukauden palkkaa. ​​​​​​​

Muutosturva­rahan ja -koulutuksen yleiset edellytykset 

Ollaksesi oikeutettu muutosturvaan, sinun pitää olla 55-vuotias viimeistään irtisanomispäivänä. 

Työsuhteesi tulee olla päättynyt irtisanomiseen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Oikeutta muutosturvaan ei siis esimerkiksi ole, jos työsuhteesi päättyy yhteisellä sopimuksella, vaikka taustalla vaikuttaisivatkin tuotannolliset syyt. Et voi saada muutosturvaa myöskään silloin, jos työsuhteesi päättyy työnantajan konkurssin tai yrityssaneerauksen vuoksi.  

Työsuhteen on tullut kestää yhdenjaksoisesti vähintään viisi vuotta ennen irtisanomista.

Sinun pitää myös ilmoittautua työnhakijaksi viimeistään 60 päivän kuluessa irtisanomispäivästä. Irtisanomisajan pituudesta riippuen on mahdollista, että työnhakijaksi ilmoittautuminen tulee tehdä jo ennen työsuhteen päättymistä. Siksi sinun kannattaakin ilmoittautua työnhakijaksi heti, kun olet saanut tiedon irtisanomisesta.

Muutosturvarahan saaminen ei kuitenkaan edellytä työttömyyttä. Muutosturvarahan voit saada, vaikka aloittaisit uuden työn heti irtisanomisajan päätyttyä. 

Muutosturva­rahan edellytykset

Muutosturvarahan ja -koulutuksen yhteiset edellytykset

  • olet täyttänyt 55 vuotta viimeistään irtisanomispäivänä
  • työsuhteesi on päättynyt irtisanomiseen tuotannollisista ja taloudellisista syistä
  • työsuhteesi on kestänyt yhtäjaksoisesti tai yhteensä enintään 30 päivää kestävin keskeytyksin vähintään viisi vuotta
  • olet ilmoittautunut työnhakijaksi 60 päivän kuluessa irtisanomispäivästä

Muutosturva­raha korvaa irtisanotun ansion­menetystä 

Työvoimaviranomainen selvittää edellytykset muutosturvarahan saamiselle ja antaa niiden täyttymisestä lausunnon meille. Muutosturvarahan maksaminen ei edellytä työssäoloehdon tai jäsenyysehdon täyttymistä.

Muutosturvarahan maksaa se työttömyyskassa, jonka jäsenenä olet irtisanomispäivänä ollut. Jos et ole työttömyyskassan jäsen, voit hakea muutosturvarahaa Kelasta. Muutosturvarahaa voit hakea ja se voidaan maksaa jo irtisanomisaikana, mutta viimeistään hakemus tulee olla tehtynä kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. 

Muutosturvahan laskennassa huomioimme tulorekisteritietojen perusteella irtisanomispäivää edeltävien 12 kalenterikuukauden aikana maksetut palkat. Jaamme tämän palkkasumman luvulla 12. Muutosturvaraha vastaa siten keskimäärin yhden kuukauden palkkaa. Muutosturvaraha voi olla myös kuukausipalkkaa pienempi, jos sinulla on tarkastelujakson aikana ollut palkattomia poissaoloja kuten esimerkiksi lomautusjaksoja.

Muutosturvaraha on ansiopäivärahasta erillinen korvaus. Se ei vähennä ansiopäivärahaa tai estä meitä maksamasta sinulle ansiopäivärahaa. Emme ota huomioon muutosturvarahaa ansiopäivärahan perusteena olevaa palkkaa määritettäessä. 

Muutosturva­rahan hakeminen

  • Ilmoittaudu työnhakijaksi työmarkkinatorilla. Ilmoittautuminen kannattaa tehdä heti, kun olet saanut tiedon irtisanomisesta. Muista kuitenkin ilmoittautua viimeistään 60 päivän kuluessa irtisanomispäivästä.
  • Työvoimaviranomainen hankkii muutosturvakoulutuksen, joten koulutukseen liittyvissä asioissa olla yhteydessä suoraan työvoimaviranomaiseen. 
  • Työvoimaviranomainen selvittää myös muutosturvarahan maksamisen edellytykset ja antaa meille lausunnon edellytysten täyttymisestä, joten vastaa huolellisesti pyydettyihin selvityksiin. 
  • Hae muutosturvarahaa meiltä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Hakemuksen voit tehdä jo ennen irtisanomisajan päättymistä. Jos et ole meidän jäsen, hae muutosturvarahaa omasta työttömyyskassastasi tai Kelasta, jos et ole minkään työttömyyskassan jäsen.
  • Voit ladata hakemuksen OmaYTK:ssa tai sivuiltamme.
  • Täytä hakemus ja lähetä se meille OmaYTK:n kautta.
  • Voit saada muutosturvarahaa, vaikka löytäisitkin uuden työn heti irtisanomisajan jälkeen.

Muutosturva­koulutus tukee uudelleen­työllistymistä 

Muutosturvakoulutuksen tarkoituksena on tukea nopeaa uudelleentyöllistymistä ammatillisia valmiuksia parantamalla. Työvoimaviranomainen hankkii muutosturvakoulutuksen ja se tulee järjestää kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Muutosturvakoulutus vastaa arvoltaan enintään kahden kuukauden palkkaa ja voi kestoltaan olla enintään kuusi kuukautta. 

Koulutuksen tulee olla sellainen, että se antaa sinulle ammatillisia valmiuksia ja tukee uudelleentyöllistymistä. Työvoimaviranomainen selvittää täyttääkö koulutus vaaditut edellytykset.

Muutosturvakoulutukseen osallistuminen on sinulle vapaaehtoista, eikä osallistuminen estä työttömyysetuuden saamista, kunhan muut maksamisen edellytykset täyttyvät. Koulutuksesta kieltäytymisestä tai sen keskeyttämisestä ei myöskään aiheudu sanktioita. Toisin kuin työllistymistä edistävien palvelujen ajalta, muutosturvakoulutukseen osallistumalla et kuitenkaan voi saada ansiopäivärahan korotusosaa tai kulukorvausta.