Hyppää sisältöön

Jos laiminlyöt työnhaun tai muuten toimit vastoin työllistymistäsi, voi työvoimaviranomainen asettaa sinulle korvauksettoman määräajan eli karenssin. Karenssin ajalta emme muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta voi maksaa sinulle ansiopäivärahaa.

Karenssi tai muu seuraamus riippuu siitä, millä tavoin ja missä tilanteessa sinun katsotaan laiminlyöneen velvollisuutesi työttömänä työnhakijana.


Työvoimaviranomaisen tehtävä on arvioida toimintaasi työllistymisen näkökulmasta. He asettavat mahdolliset sanktiot. Ole yhteydessä TE-palveluihin, jos sinulla on kysyttävää näissä asioissa.

Jos sinulla on kysyttävää ansiopäivärahan maksamisesta, me autamme sinua.


Työstä eroaminen ja erottaminen

Jos irtisanoudut ilman pätevää syytä tai muuten itse aiheutat työsuhteen päättymisen, sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 45 päivän ajalta työsuhteen päättymisen jälkeen.

Jos työ olisi kestänyt enintään viisi päivää, sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 30 päivän ajalta työsuhteen päättymisen jälkeen.

Jos työsopimuksesi on irtisanottu henkilöön liittyvällä syyllä, ja olet todisteellisesti riitauttanut työsopimuksen irtisanomisen tai purkamisen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä, ei työvoimaviranomainen voi arvioida, että olisit itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen. Silloin et saa karenssia. Tämä edellyttää, että riitautusta ei ole pidettävä ilmeisen aiheettomana. Asia arvioidaan uudelleen, kun työriidassa on saatu ratkaisu. Jos työvoimaviranomainen tässä kohtaa arvioi, että työsuhteen päättyminen johtui sinun moittivana pidettävän menettelyn vuoksi, voit saada karenssin.

Pätevä syy työstä eroamiseen

Edellä mainittua korvauksetonta määräaikaa eli karenssia ei aseteta, jos sinulla on ollut pätevä syy erota työstä. Sinulla on pätevä syy erota

  • jos työnantajasi rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteessa olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan niin vakavasti, että sinulta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa
  • silloin, kun työtä ei voida pitää sopivana huomioon ottaen työkykysi
  • jos työtä ei 12 kalenteriviikon aikana välittömästi ennen irtisanoutumista ole ollut tarjolla siten, että työtä voitaisiin lukea sinun työssäoloehtoosi, eikä työsopimuksessa ole sovittu säännöllisestä työn tekemisestä (nollatuntisopimus)
  • jos työaikasi ylittää 80 % kokoaikaisen työntekijän työajasta, mutta työstä maksettava palkka on vähemmän kuin 1 399 € kuukaudessa

Lisäksi sinulla on oikeus erota työstä menettämättä oikeutta työttömyysetuuteen myös muusta syystä, jos se on pätevyydeltään verrattavissa edellä mainittuihin.

Työstä eroaminen työmatkan perusteella

Sinulla on myös pätevä syy erota työstä

  • kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta, jos päivittäisen työmatkan kestosi ylittää kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia tai osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia
  • muuttaaksesi viikon kuluessa eroamisesta toiselle paikkakunnalle, jossa sinun puolisollasi on toimeentulon turvaava pysyväisluontoinen työ tai yritystoimintaa, jos päivittäisen työmatkasi kesto muuton jälkeen ylittä kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia tai osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia
  • työsi suorittamispaikan muuttuessa työsuhteen aikana, jos päivittäisen työmatkan kesto uuteen työn suorittamispaikkaan ylittää kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia tai osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia

Työstä kieltäytyminen

Sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 45 päivän ajalta 30 päivän kuluttua työstä kieltäytymisestä lukien, jos olet työttömänä ollessasi ilman pätevää syytä kieltäytynyt sinulle yksilöidysti tarjotusta työstä tai hakemastasi työstä, johon sinut on valittu.

Jos työ olisi kestänyt enintään kaksi viikkoa, sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 30 päivän ajalta.

Jos olet omalla menettelylläsi aiheuttanut sen, ettei työsuhdetta ole syntynyt, sinun katsotaan kieltäytyneen työstä.

Karenssia ei anneta, jos sinulla on ollut pätevä syy kieltäytyä työstä.

Jos kieltäydyt hakemastasi työstä, työvoimaviranomainen edellyttää pätevän syyn lisäksi, että et tiennyt tällaisen syyn olemassaolosta työtä hakiessasi.

Ellei muuhun arvioon ole aihetta, työvoimaviranomainen katsoo sinun kieltäytyneen työstä sinä päivänä, jona työvoimaviranomainen saa tiedon kieltäytymisestäsi. Kieltäytymisestä annettu karenssi alkaa 30 päivän kuluttua tästä päivästä.

Pätevä syy työstä kieltäytymiseen

Voit kieltäytyä työstä ilman, että menetät työttömyysetuuden, jos sinulla on pätevä syy. Sinun ei siis työttömyysetuuden menettämisen uhalla tarvitse ottaa vastaan työtä ilmeisen kohtuuttomin ehdoin.

Sinulla on pätevä syy kieltäytyä työstä, jos

  • työtä ei voida pitää sinulle sopivana työkykysi huomioon ottaen
  • työ on sinun uskonnollisen tai omantunnon vakaumuksesi vastaista
  • sinulle ei varata kohtuullista aikaa lastenhoidon tai muun sinusta riippuvaisen läheisen hoidon järjestämiseen, tai
  • sinulle ei varata kohtuullista aikaa kulkuvaikeuksien ja muiden vastaavien rajoitusten poistamiseen

Sinulla on myös pätevä syy kieltäytyä työstä, jos

  • työstä ei makseta työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai, jollei alalla ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkka ei ole vähintään 1 399 € kuukaudessa
  • työstä maksettava palkka perustuu kokonaan provisioon, tai jos palkka perustuu osittain provisioon, kokoaikatyön kiinteä palkan osa ei ole vähintään 1 399 € kuukaudessa
  • osa-aikatyöstä maksettava palkka ja sinulle mahdollisesti maksettava työttömyysetuus työmatkakustannusten ja muiden työn vastaanottamisen aiheuttamien kustannusten vähentämisen jälkeen jää pienemmäksi kuin sinulle muutoin maksettava työttömyysetuus
  • sinulle osoitetusta työstä maksettava palkka mahdollisten työmatkakustannusten ja muiden työn vastaanottamisen aiheuttamien kustannusten vähentämisen jälkeen jää pienemmäksi kuin sinulle muusta työstä maksettava palkka ja mahdollisesti maksettava työttömyysetuus
  • työssä edellytetään työtehtäviä, jotka ovat ilmeisesti epäsiveellisiä tai hyvän tavan vastaisia
  • työhön liittyy ilmeinen väkivallan uhka
  • työssä esiintyy sinun terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua; tai
  • työ on lakon, työsulun tai saarron piirissä

Sinulla on pätevä syy kieltäytyä sinulle tarjotusta työstä myös pitkän työmatkan perusteella, jos

  • päivittäisen työmatkasi kesto ylittäisi kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia
  • päivittäisen työmatkasi kesto ylittäisi osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia
  • työ on ulkomailla

Ulkomaat eivät kuitenkaan ole pätevä syy, jos tarjottu työ on sellaisessa valtiossa, jossa haet työtä ja jossa oleskelun ajalta sinulle maksetaan työttömyysetuutta Suomea sitovan kansainvälisen säädöksen perusteella.

Ammattitaitosuoja

Sinulla on kolmen kuukauden aikana työttömäksi työnhakijaksi rekisteröitymisestä tai tätä myöhemmästä päätoimisten opintojen päättymisestä lukien pätevä syy kieltäytyä työstä, joka ei vastaa koulutukseesi ja työkokemukseesi perustuvaa ammattitaitoa.

Ammattitaitosuojaan liittyvä kolmen kuukauden suoja-aika alkaa alusta, kun olet täyttänyt työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevan työssäoloehdon uudelleen ja työttömyyspäivärahan enimmäisaika alkaa alusta.

Sinulla on myös kolmen kuukauden aikana työsuhteen alkamisesta pätevä syy erota työstä, josta olisit ammattitaitosuojaan vedoten voinut kieltäytyä.

Työnhakuun ja työvoimapalveluihin liittyvä menettely

Perusperiaate on, että sinun pitää aina toimia työvoimaviranomaisen ohjaamalla tavalla. Ensimmäinen velvollisuuksien laiminlyönti ei johda seuraamuksiin, mutta vuoden sisään toinen kerta on sanktioitu.

Sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen seitsemän päivän ajalta laiminlyönnin tai muun menettelyn jälkeen, jos työttömänä tai palkkatuetussa työssä ollessasi ilman pätevää syytä 12 kuukauden aikana toisen kerran

  • jätät saapumatta työvoimaviranomaisen järjestämään alkuhaastatteluun tai työnhakukeskusteluun
  • jätät saapumatta kotoutumiseen liittyvään palvelutarpeen arviointiin
  • kieltäydyt työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman laatimisesta tai tarkistamisesta taikka muulla menettelyllä aiheutat, ettei suunnitelmaa voida laatia tai tarkistaa
  • kieltäydyt kotoutumiseen liittyvästä palvelutarpeen arvioinnista taikka muulla menettelyllä aiheutat sen, ettei palvelutarpeen arviointia voida tehdä
  • et hae työtä työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa edellytetyllä tavalla, tai omalla menettelylläsi aiheutat, ettei työnhaku johda työllistymiseen;
  • jätät hakematta työvoimaviranomaisen tarjoamaa työtä tai omalla menettelylläsi aiheutat, ettei työnhaku johda työllistymiseen
  • kieltäydyt sinulle tarjotusta työnhakuvalmennuksesta, uravalmennuksesta, työvoimakoulutuksesta, koulutuskokeilusta tai työkokeilusta tai omalla menettelylläsi aiheutat, ettei edellä mainittuja palveluja voida sinulle järjestää
  • keskeytät tai joudut omasta syystä keskeyttämään työnhakuvalmennuksen, uravalmennuksen, työvoimakoulutuksen, koulutuskokeilun tai työkokeilun
  • kieltäydyt työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitusta työvoimaviranomaisen tai palveluntuottajan järjestämästä työnhakua tai työllistymistä tukevasta palvelusta, tai omalla menettelylläsi aiheutat sen, ettei sinulla voida järjestää tällaista palvelua
  • keskeytät tai joudut omasta syystä keskeyttämään työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitun palvelun
  • kieltäydyt palvelutarpeen arvioimiseksi välttämättömästä työkyvyn tutkimuksesta tai arvioinnista tai omalla menettelylläsi aiheutat sen, ettei sinulle voida järjestää tällaista palvelua, tai
  • laiminlyöt noudattaa, mitä monialaisessa työllistymissuunnitelmassa on sovittu työnhaun ja työllistymisen yleisten edellytysten parantamisesta

Jos ilman pätevää syytä 12 kuukauden kuluessa menettelet jollain edellä mainitulla tavalla kahta kertaa useammin, sanktiot kovenevat. Jos 12 kuukauden kuluessa menettelet edellä jollain mainitulla tavalla

  • kolmannen kerran, sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 14 päivän ajalta moitittavan menettelyn jälkeen
  • neljännen kerran tai tätä useammin, sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen toistaiseksi menettelyn jälkeen, ennen kuin etuusoikeus palautuu työssäolovelvoitteen mukaisesti

Oikeutesi työttömyysetuuteen palautuu työssäolovelvoitteen asettamiseen johtaneen menettelyn jälkeen, kun olet yhteensä vähintään 12 kalenteriviikkoa

  • ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä
  • osallistunut muuhun työllistymistä edistävään palveluun kuin työttömyysetuudella tuettuun omaehtoiseen opiskeluun
  • opiskellut päätoimisia opintoja, tai
  • työllistynyt päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssä

Oikeus työttömyysetuuteen palautuu työssäolovelvoitteen asettamiseen johtaneen menettelyn jälkeen myös, kun korjaat työssäolovelvoitteen asettamiseen johtaneen menettelysi kolmen kuukauden kuluessa työvoimaviranomaisen alkuhaastattelusta alkuhaastattelusta. Työssäolovelvoite on kuitenkin voimassa aina vähintään 14 päivää.

Oikeus työttömyysetuuteen palautuu viimeistään, kun työssäolovelvoitteen alkamisesta on kulunut vähintään viisi vuotta.

Pätevä syy olla osallistumatta alkuhaastatteluun

Sinulla on pätevä syy jättää saapumatta työvoimaviranomaisen järjestämään alkuhaastatteluun, työnhakukeskusteluun, täydentävään työnhakukeskusteluun, kotoutumiseen liittyvään palvelutarpeen arviointiin sekä työllistymissuunnitelmaa korvaavan suunnitelman laatimis- ja tarkistamistilaisuuteen, jos

  • saapumatta jääminen johtuu sairaudesta tai tapaturmasta tai sinusta itsestäsi riippumattomasta syystä
  • saapumatta jäämiselle on muu hyväksyttävä syy; tai
  • olet etukäteen ilmoittanut syyn esteelle ja työvoimaviranomainen hyväksyy sen

Pätevä syy jättää toteuttamatta työllistymissuunnitelmaa

Sinulla on pätevä syy jättää toteuttamatta työllistymissuunnitelmaa ja sitä korvaavaa suunnitelmaa siltä osin, kun

  • suunnitelmaan sisältyvä työnhakuvelvollisuus ei vastaa laissa säädettyä
  • työnhakuvelvollisuus olisi sisällytetty työllistymissuunnitelmaan tai sitä korvaavaan suunnitelmaan toisenlaisena, jos velvollisuutta asetettaessa olisi otettu huomioon myöhemmin toteutunut työaika
  • olet työnhakuvelvollisuuden tarkastelujakson aikana työllistynyt yhdenjaksoisesti ja kokoaikaisesti muussa kuin palkkatuetussa työssä vähintään kahden viikon ajan, tai
  • et ole työkyvyttömyytesi vuoksi voinut toteuttaa suunnitelmaan sisältyvää työnhakuvelvollisuutta

Pätevä syy jättää hakematta työvoimaviranomaisen tarjoamaa työtä

Sinulla on pätevä syy jättää hakematta työvoimaviranomaisen tarjoamaa työtä, kun syy vastaa edellä mainittuja eroamiseen ja kieltäytymiseen hyväksyttyjä syitä. Näiden lisäksi sinulla on pätevä syy jättää hakematta työvoimaviranomaisen tarjoamaa työtä, kun

  • olet vähintään kaksi viikkoa kestävässä osa-aikatyössä
  • jos olet tarkastelujaksolla jo hakenut työmahdollisuuksia sinulta edellytetyllä tavalla ja olet ilmoittanut työnhakuvelvollisuuden täyttymisestä työvoimaviranomaiselle ennen työtarjouksen tekemistä
  • tarjotun työn vastaanottaminen johtaisi sinusta itsestäsi riippumattomista syistä työvoimakoulutuksen tai työttömyysetuudella tuettujen omaehtoisten opintojen keskeytymiseen

Pätevä syy palvelusta kieltäytymiseen ja palvelun keskeyttämiseen

Sinulla on pätevä syy kieltäytyä työvoimaviranomaisen palvelusta ja keskeyttää palvelu, jos:

  • palvelu ei ole terveydentilasi tai työ- ja toimintakykysi huomioon ottaen sinulle sopivaa
  • päivittäinen matkasi palvelun järjestämispaikalle ylittää keskimäärin kolme tuntia
  • palvelunjärjestäjä olennaisesti laiminlyö vastuutaan palveluun osallistuvan työturvallisuudesta tai palvelua ei muusta syystä voida järjestää turvallisesti
  • palvelun järjestäjä olennaisesti laiminlyö noudattaa palvelun järjestämistä koskevaa lainsäädäntöä tai palvelusta tehdyn sopimuksen ehtoja
  • palvelu olennaisesti poikkeaa työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitusta

Sinulla on pätevä syy kieltäytyä työvoimakoulutuksesta ja keskeyttää koulutus, jos kyseisen ammattialan työ ei ole terveydentilasi ja työkykysi huomioon ottaen sinulle sopivaa tai sinun ja sinun huollettaviesi toimeentulo ei ole kohtuullisesti turvattu koulutuksen aikana. Sinun ja hänen huollettaviesi toimeentulo on kohtuullisesti turvattu, jos sinulla on oikeus työttömyysetuuden tasoisiin etuuksiin.

Jos olet hakenut oikaisua tai valittamalla muutosta palvelun keskeyttämistä koskevaan päätökseen eikä oikaisuvaatimusta tai valitusta ole pidettävä ilmeisen aiheettomana, ei ennen asiassa annettua lopullista ratkaisua voida katsoa, että olisit joutunut omasta syystäsi keskeyttämään palvelun.

Kustannukset palveluun osallistumisesta

Väliaikaisesti voimassa 2.5.2022–30.6.2025.

Sinulla on pätevä syy jättää toteuttamatta työllistymissuunnitelmaa tai sitä korvaavaa suunnitelmaa myös siltä osin, kuin suunnitelmassa on sovittu osallistumisesta muuhun kuin työllistymistä edistävään palveluun, sekä pätevä syy kieltäytyä muuhun kuin työllistymistä edistävään palveluun osallistumisesta ja keskeyttää tällainen palvelu, jos sinulle aiheutuu palveluun osallistumisesta välttämättömiä kustannuksia eikä sinulle myönnetä kulukorvausta tai muuta sitä vastaavaa korvausta.