YTK:lle yli 26 000 uutta jäsentä alkuvuonna – meitä on jo lähes 530 000
Uutinen
Aiheet
- YTK
YTK Työttömyyskassa jatkaa kasvuaan. Alkuvuoden aikana YTK:hon, eli Suomen ylivoimaisesti suurimpaan työttömyyskassaan on liittynyt jo yli 26 000 uutta jäsentä. Kaiken kaikkiaan meitä YTK:laisia on nyt melkein 530 000. Kiitos sinulle jäsenyydestäsi!
Kasvu on ollut tänä vuonna jopa viime vuotta vauhdikkaampaa. Vuoteen 2022 verrattuna uusia jäseniä on tullut noin tuhat enemmän.
Suurin toimiala YTK:lle liittyneiden keskuudessa on ollut perinteisesti rakennusala ja niin on ollut tänäkin vuonna. Alkuvuoden aikana YTK:lle liittyneistä rakennusalalla työskenteleviä on 13 %. Luku on hieman viime vuotta (11 %) korkeampi.
Myös kaupan ala sekä kuljetus- ja liikenneala ovat nousseet YTK:n uusien jäsenten ammattialoina korkealle – niin tänäkin vuonna. Vuoden 2023 uusista jäsenistä 11 % työskentelee kaupan alalla. Kuljetus- ja liikennealalla työskentelee puolestaan 8 %.
”On ilahduttavaa, että YTK:n kasvu jatkuu vuodesta toiseen niin vahvana. Olemme perinteisesti tavoittaneet voittopuolisesti enemmän miehiä ja tämä trendi on pysynyt samana. Muutoksia on viime aikoina näkynyt muun muassa terveydenhuoltoaloilla työskentelevien liittymismäärissä. Näitä on tullut selvästi lisää”, kertoo YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas.
Työttömyyskassaan liitytään useimmiten alle 40-vuotiaana
Kaikilla mainituilla aloilla suurin liittyneiden ikäryhmä ovat 30-39-vuotiaat.
Kyseinen ikäryhmä muodostaa suurimman ikäryhmän myös kaikista YTK:lle liittyneistä vuoden 2023 aikana. Uusista jäsenistä 30-39-vuotiaita on hieman yli 30 %.
Hyvin niukalla erolla suurimpaan ikäryhmään toiseksi eniten ovat liittyneet 20-29-vuotiaat. Uusista jäsenistä heitä on hieman alle 30 %.
YTK Työttömyyskassan jäsenenä voi halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:n jäseneksi. YTK Työelämä tarjoaa muun muassa kattavia neuvoja ja juristin apua työsuhteen ongelmatilanteisiin, koulutuksia osaamisen kehittämiseen, henkilökohtaista uravalmennusta sekä vakuutuksia.
Alkuvuoden aikana YTK Työelämään on liittynyt lähes 19 400 uutta jäsentä, eli noin 75 % työttömyyskassaan liittyneistä. Lue lisää YTK Työelämän eduista ja palveluista!