Hyppää sisältöön

Tietosuoja­seloste

Rekisterin pitäjä

YTK Työttömyyskassa
Teollisuuskatu 4, 32200 Loimaa

Yhteydenotot rekisteriä koskevissa asioissa

Puhelin: 02 760 7620

Osoite: Teollisuuskatu 4/PL 100, 32200 Loimaa

Sähköposti: [email protected]

Rekisterin nimi

YTK Työttömyyskassan jäsen- ja maksatusrekisteri

Henkilötietojen käsittelyn perusteet ja tarkoitus

Henkilötietojen käsittely perustuu EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) 6 artiklan 1 c) kohtaan. Henkilötietojen käsittely on tarpeellista lakisääteisen tehtävämme hoitamisessa.

Lisäksi henkilötietojesi käsittelyn peruste voi olla

Lähtökohtaisesti käsittelemme tietojasi työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitetun ansioturvan ja vuorotteluvapaalaissa (1305/2002) tarkoitetun vuorottelukorvauksen järjestämiseen sekä neuvontaan ja palveluun jäsenyyttä koskevissa asioissa. Käsittelyn tarkoitus voi olla myös palvelun laadun arviointi ja kehittäminen.

Käsittelemme henkilötietojasi myös työttömyyskassalain (248/1984) 1 § 2 momentin mukaisia työllisyyspalveluja tarjotessamme.

Kenen tietoja käsittelemme?

Pääsääntöisesti käsittelemme vain jäsentemme henkilötietoja.

Tämän lisäksi käsittelemme tietoja henkilöistä, jotka ovat olleet jäseniä, pyrkineet jäseneksi, muuten ottaneet meihin yhteyttä tai käyneet nettisivuillamme. Lisäksi voimme kerätä tietoja henkilöistä, joilla on jäsenyyssuhteeseen liittyvä osallisuus, velvoite tai muu yhteys.

Mitä tietoja keräämme?

Tallennamme seuraavia tietoja

Lisäksi ylläpidämme maksatuksen ohjaustietoja

Seuraamme asiakaskokemusta palautekyselyillä. Keräämme rekisteriin henkilön jäsennumeron, jos lähetämme palautekyselyn OmaYTK-asioinnin perusteella. Keräämme henkilön puhelinnumeron, jos lähetämme palautekyselyn asiakaspalveluun tehdyn soiton perusteella. Lisäksi säilytämme kyselyn avoimeen kenttään kirjoitetun vapaamuotoisen vastauksen. Voimme yhdistää vastaajan ja vastauksen.

Jäsenet voivat esittää kysymyksiä ja antaa palautetta sähköisen asioinnin kautta sekä muuttaa yhteistietojaan. Kysymykset, vastaukset ja muutospyynnöt merkitsemme rekisteriin.

Verkkopalvelun evästetiedot

Työllisyyspalvelut

Henkilötietojen lähteet

Saamme rekisteriin tietoja henkilön toimittamasta jäsen- ja etuushakemuksesta.

Lisäksi saamme työttömyysturvalain (1290/2002) 13 luku 1§:n perusteella tietoja

Työvoimaviranomaiselta saamme työttömyysturvalain 1 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun lausunnon ja muita maksamiseen ja muutoksenhakuun liittyviä tietoja.

Rangaistuslaitokselta saamme tiedot rangaistuksen alkamisesta ja päättymisestä. Rangaistuslaitos antaa tiedot välittömästi, kun henkilö otetaan rangaistuslaitokseen.

Kelalta saamme tiedon, jos ansiopäivärahan saajalle tai tämän puolisolle myönnetään lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukainen kotihoidon tuki.

Meillä on myös oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä saada Verohallinnolta maksutta työttömyysetuuksien väärinkäytösten selvittämiseksi tarpeelliset tiedot työttömyysetuuksien saajien tuloista.

Etuusasian käsittelemiseksi sekä valvontaa varten saamme palkkatietoja kansallisesta tulorekisteristä.

Lisäksi

Jäsenen antaman suostumuksen perusteella jäsenyys- ja yhteystietoja voidaan käsitellä ja vastaanottaa YTK Työttömyyskassan ja YTK Työelämän kesken.

Ylläpidämme tietojen laatua päivittämällä henkilötietoja viranomaisten tietopalvelujen avulla.

Kuka henkilötietoja käsittelee ja kenelle voimme jakaa henkilötietojasi?

Henkilökuntamme oikeus käsitellä jäsenten henkilötietoja määräytyy työtehtäväkuvan mukaisella käyttövaltuutuksella.

Myös valtuuttamamme ulkopuoliset palveluntarjoajat voivat käsitellä rajoitetusti henkilötietoja. He käsittelevät tietoja meidän puolestamme ja meidän lukuumme. Tällaisissa tilanteissa teemme henkilötietojen käsittelystä osapuolia sitovan sopimuksen, jossa on huomioitu tietosuojaa ja salassapitovelvollisuutta koskevat vaatimukset. Tiedon omistus ei koskaan siirry meiltä kolmannelle osapuolelle eikä kolmannella osapuolella ole oikeutta tietojen toimeksiantoa laajempaan käyttöön.

Voimme lisäksi jakaa tietoja viranomaisille työttömyysturvalain 13 luvun perusteella. Jakaminen perustuu lakiin tai tietosuojaa koskeviin velvoitteisiin.

Teemme tietojen luovutuksia esimerkiksi

Lisäksi voimme luovuttaa tietoja EU-maiden väliseen sosiaaliturvatietojen sähköiseen tietojenvaihtojärjestelmään (EESSI).

Voimme jäsenen suostumukselle luovuttaa tietoja myös muille tahoille, kuten eronneen tai erotetun jäsenen uudelle työttömyyskassalle sekä sosiaalitoimistolle.

YTK Työttömyyskassan ja YTK Työelämän yhteisten jäsenten osalta yhteystiedot käsitellään ja vastaanotetaan osapuolten kesken jäsenen antaman suostumuksen perusteella. YTK Työttömyyskassan ja YTK Työelämän välillä jaetaan jäsenyystietoa YTK Työelämän jäsenyysehdon perusteella. Jäsenyystietoa voidaan käyttää viestinnän kohdentamiseen.

Siirrämmekö henkilötietojasi EU-alueen ulkopuolelle?

Lähtökohtaisesti emme luovuta tietoja Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Joissain tilanteissa saatamme palveluja tarjotessamme käyttää eri puolilla maailmaa sijaitsevia resursseja ja palvelimia. Näissä tapauksissa saatamme siirtää henkilötietojasi palvelujen käyttömaan ulkopuolelle ja mahdollisesti myös EU- ja ETA-alueen ulkopuolisiin maihin, joiden lainsäädäntö ei tarjoa erityistä henkilötietojen suojaa tai joiden tietosuojalainsäädäntö on hyvin erilainen. Näissä tapauksissa varmistamme, että tietojen siirrolle on olemassa oikeusperusta ja että käyttäjän henkilötiedot suojataan sovellettavan lainsäädännön mukaisesti esimerkiksi käyttämällä asianmukaisten viranomaisten hyväksymiä vakiosopimuksia ja edellyttämällä asianmukaisten teknisten ja käytännöllisten tietosuojatoimien noudattamista.

Kuinka kauan käsittelemme henkilötietojasi?

Käsitelemme henkilötietojasi niin kauan, kun meillä on jokin tämän tietosuojaselosteessa kuvattu voimassa oleva peruste tietojen käsittelyyn, sekä kohtuullisen ajan sen jälkeen.

Meillä voi olla oikeutettuun etuun tai lakiin perustuva oikeus käsitellä henkilötietojasi myös tietyn ajan jäsenyyden päättymisen jälkeen.

Tietojen säilytys ja turvallisuus

Keräämme vain sellaisia henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä ja tarpeellisia käsittelytarkoituksen kannalta. Emme kerää emmekä säilytä suurempia määriä tai kauemmin kuin on käyttötarkoitus huomioiden tarpeellista.

Tietovälineiden, joilla henkilötietoja käsittelemme, turvallinen huolto ja hävittäminen, takaavat sen, ettei henkilötietoja päädy luvattomasti kolmansille osapuolille. Tietotekniset laitteet sekä tietoverkko ovat fyysisesti suojattu ja ne sijaitsevat lukitussa ja valvotussa tilassa. Lisäksi ne ovat soveltuen suojattu palomuurilla ja muilla teknisillä toimenpiteillä.

Pääsy rekisteriin on vain valtuuttamillamme henkilöillä. Tietoihin, ohjelmiin ja järjestelmiin pääsy on rajattu vain YTK Työttömyyskassan tehtäviä hoitaville henkilöille teknisin keinoin (käyttäjätunnukset, salasanat).

Pääsy tiloihin, joissa käsitellään tai arkistoidaan luottamuksellisia tietoja, on sallittu vain henkilöille, joiden on päästävä tiloihin työtehtäviensä hoitamisen vuoksi. Tuotantotilojemme ulko-ovet ovat valvontajärjestelmän piirissä. Työntekijöiden kulkua valvomme kulunvalvontajärjestelmän avulla. Rekisterinkäyttäjät ovat salassapitosopimuksen alaisia, eivätkä he näin ollen saa luovuttaa käsittelemäänsä tietoa eteenpäin.

Miten voit käyttää henkilötietoihisi liittyviä oikeuksiasi?

Rekisteröitynä sinulla on useita mahdollisuuksia vaikuttaa henkilötietojesi käsittelyyn. Vastaamme pyyntöihin mahdollisimman pian, viimeistään kuukauden kuluessa. Jos tarvitsemme lisäaikaa, olemme sinuun yhteydessä kuukauden aikana. Pyydämme ottamaan meihin yhteyttä ensisijaisesti OmaYTK:n palvelun kautta tai olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme.

Sinulle kuuluvia oikeuksia ovat

Evästeet

Kun käytät verkkosivuamme osoitteessa ytkkassa.fi, pyydämme sinulta suostumusta evästeisiin. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.

Eväste on tunnistetiedosto, jonka lähetämme selaimellesi. Evästeiden avulla hallitsemme palvelutapahtumaa. Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemusta ja palvelun yleistä tasoa sekä arvioidaksemme sivujemme käyttöä markkinoinnin ja laaduntarkkailun näkökulmasta.

Evästeet eivät vahingoita laitettasi, eikä niiden avulla voi levittää haittaohjelmia.

Hyväksymällä kaikki evästeet varmistat, että saat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme.

Millaisia evästeitä käytämme?

Välttämättömät evästeet

Sivustomme tarvitsee näitä automaattisesti aktivoituvia evästeitä, jotta voimme tarjota hyvän ja turvallisen käyttäjäkokemuksen. Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot kuten chat-palvelun ja informatiivisten ikkunoiden toiminnan kuten evästesuostumuksen kysyminen. Nämä evästeet tulee aina olla käytössä, koska ne ovat välttämättömiä, jotta ytk.fi-sivusto voi toimia oikein.

Toiminnalliset

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme ottaa käyttöön hyödyllisiä toimintoja käyttäjäkokemuksen parantamiseksi kuten esimerkiksi kielivalintojesi muistamisen tai palautteen keräämisen. Myös chat-palvelumme käyttää evästeitä.

Tilastolliset evästeet

Tilastollisten evästeiden tehtävä on tuottaa tai tarjota meille tietoa, joiden pohjalta voimme parantaa sivustomme käytettävyyttä ja asiakaskokemusta. Nämä evästeet kertovat meille, kuinka paljon palveluitamme käytetään, millaista niiden käyttö on ja mihin asioihin palveluiden kehityksessä tulee kiinnittää huomiota.

Käytössämme olevan Google Analytics 4 -palvelun evästeiden avulla keräämme sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja, jotta voimme kehittää verkkopalvelujamme. Keräämme tietoa muun muassa siitä, mitkä sivuista ovat suosituimpia, kuinka kauan sivuilla viihdytään sekä miten käyttäjät ovat löytäneet sivustolle. Kun Google Analytics 4 kerää dataa, se ei kirjaa tai tallenna IP-osoitteita. Kerättävät tiedot eivät sisällä henkilötietoa, mutta tunnistavat selain- ja laitetiedot.

Markkinointievästeet

Käytämme markkinointievästeitä kävijöiden seurantaan. Verkkokäyttäytymisesi perusteella voimme näyttää sinulle kohdennettuja mainoksia. Näin voimme tarjota paremmin tarpeitasi vastaavia etuja ja markkinointia.

Käytämme kohdennetun mainonnan teossa kolmannen osapuolen asettamia evästeitä esimerkiksi Googlen ja Metan mainonta- ja seurantapalveluita. Kohdennamme sisältöjä sivustovierailuiden perusteella Linkedinissä ja Facebookissa sekä Instagramissa.

Koska sosiaalisen median palvelut ovat globaaleja toimijoita, emme voi taata tietojen pysymistä EU:n alueella ja yleisen tietosuoja-asetuksen piirissä. Keräämämme tiedot eivät sisällä suoraan henkilöitävää tietoa, mutta tunnistavat selain- ja laitetiedot.

Luokittelemattomat evästeet

Käytämme ulkopuolista palvelua evästeidemme luokittelemiseksi. Palvelu ei osaa luokitella kaikkia evästeitämme oikein. Pääsääntöisesti luokittelemattomat evästeet ovat toiminnallisia evästeitä, ja ne liittyvät palautelomakkeeseen sekä chat-palveluumme.

Kuinka hallita evästeiden käyttöä

Emme tallenna evästevalintaasi verkkosivustollemme, vaan suostumuksesi tallentuu sinun selaimellesi. Evästevalintasi on voimassa 12 kuukautta, jos et muuta valintaasi. Voit milloin tahansa muuttaa aiemmin antamaasi suostumusta palaamalla evästeasetuksiin. Saatat joutua päivittämään verkkosivusi, jotta uudet asetukset tulevat voimaan.

Useimmat selaimet sallivat evästeiden hallinnan selaimen asetusten avulla. Voit halutessasi muuttaa selaimesi asetuksia niin, että joko kaikki tai vain sellaiset evästeet, jotka eivät tule suoraan meidän palvelusta, tulevat estetyiksi. Voit halutessasi muuttaa selaimesi asetuksia myös niin, että saat tiedon evästeiden kulloisestakin käyttämisestä. Jos kaikki evästeet on estetty, verkkopalvelumme voi lakata toimimasta joko kokonaan tai osittain.

Verkkosivustoltamme löytyviin kolmannen osapuolen evästeisiin sovelletaan kyseisen kolmannen osapuolen tietosuojakäytäntöjä. Heidän tietosuojakäytännöistään saat lisätietoa siitä, mihin muihin tarkoituksiin kolmannet osapuolet käyttävät tietoja.

Minkä maan lakia tietojen käsittelyyn sovelletaan?

Tähän henkilörekisteriin ja siihen sisältyvien henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan Suomen lainsäädäntöä sekä suoraan Suomessa sovellettavaa EU:n lainsäädäntöä, kuten EU:n tietosuoja-asetusta.

Muutokset

Ymmärrämme tietosuojan merkityksen jäsenillemme sekä verkkosivustollamme vieraileville ja pyrimme pysymään näiltäkin osin kehityksen kärjessä. Siksi voimme ajoittain myös muuttaa tätä tietosuojaselostetta. Muutokset tullaan julkaisemaan tällä sivulla.